Sade pisarat kastelivat vaatteitani enemmän.
En pystynyt tähän kaikki oli valhetta
Annoin lämpimien kyyneleiden tippua poskiani pitkin,
En tiedä kuka olen ja se minun täytyy selvittää.
Olin taas yksin hylättynä.
Äitini tai pitäisikö sanoa Madian, olen aina pitänyt häntä äitinä kunnes hänen kerrotttuaan että minut vain löydettiin ja hän ei edes tiennyt miksi joku oli hylännyt minut.
Madian kasvatti minut kaukana kaupungeissa rauhallisessa appaloosa plaintsissa.
Hänen kuoltua pois asuin talossa yksin.
Todellisuuden taju kuitenkin paljastui siihen postilaatikon kilahdukseen, sain kirjeen joka kertoi totuuden, sen totuuden jota kukaan vaan ei ''viitsinyt kertoa'' jos minulta kysytään simit ovat aina suuria valehtelijoita etkä koskaan tule tapamaan simia joka olisi rehti ja pitäisi lupauksensa.
Kaikki vanha muistutti siitä että en tiedä kuka olen ja miksi olen täällä?
Ystäviä johon tukeutua minulla ei ollut.
Minua oltiin kiusattu ala-asteelta asti vain ihoni värin takia, olin normaalia tummempi
En koskaan vain kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota että se olisi vaivannut minua Madian kanssa.
Koulussa kiusaaminen alkoi syrjimisellä ja nimittelyllä josta se sitten pahentui tönimiseksi ja piloihin, kuten tavaroiden piilottamiseen tai töherröksiin käytävillä.
Kiusaajia oli monta, mutta kaikki tiesivät minun olevan kiusattu eikä kukaan puuttunut siihen sivusta katsojia oli paljon.
Teini-ikäni kävin yksityiskoulua jossa minua ei kiusattu onneksi niin paljon.
Silti tunnen itsessäni olevan arvet, jotka ei parantuisi ollenkaan, ei ehkä koskaan.
Se oli tuskaa sisältäpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti